28 päivän startin hinta nousee pian!

päivää
tuntia
minuuttia
sekuntia

Itsemyötätuntoisesti kohti elämäntapamuutosta

 

Oletko koskaan törmännyt käsitteeseen ’itsemyötätunto’? Sillä tarkoitetaan ystävällistä suhtautumista itseämme kohtaan. Useimmat ihmiset (ainakin toivottavasti!) suhtautuvat empaattisesti ja lämpimästi oman perheeseen, ystäviin ja muihin läheisiin, mutta samanlaista suhtautumistapaa on vaikea käyttää oman itsensä kohdalla.

Itselleen tulee huomaamatta asettaneeksi paljon korkeamman riman, kuin parhaalle ystävälleen asettaisi.

 

Kuminauhajumppa tuo tehoa kotitreeniin

Teetkö parhaillaan elämäntapamuutosta? Itselle asetetut ankarat vaatimukset ulottuvat hyvin todennäköisesti myös siihen. Jos muutoksia tekee ”vaatimattomasti” unen, ravitsemuksen, stressinhallinnan ja liikunnan saralla, itsemyötätuntoinen ihminen ei vaadi täydellisen stressittömään päiväänsä yhdeksän tunnin unta, viittä täydellisen ravitsevaa ja makrojakaumiltaan oikeanlaista ateriaa, 10 000 arkiaktiivisuusaskelta, sekä tasan tunnin kestävää optimaalisen määrän täyden liikeradan askelkyykkyjä sisältävää kuntosalitreeniä.

Tällainen hyvinvoinnin 10+ ei ole kovin monelle ihmiselle realistinen, sillä vain harva pystyy keskittymään elämässään pelkästään oman napansa hyvinvointiin. Ja vaikka pystyisikin, saattaa täydellisen hyvinvoinnin tavoittelu muuttua stressaavaksi ja siten hyvinvointia vähentäväksi.

Elämäntapamuutoksessa täytyy muista kärsivällisyys, sillä jokaisen uuden tavan opettelu vie oman aikansa. Kukaan ei voi tehdä enempää kuin resurssit antavat myöten, joten pienetkin saavutukset on hyvä tunnistaa ja arvostaa niitä. Muistit syödä aamiaisella proteiinia ja menit töihin pyörällä auton sijaan? Erävoitto!

Itsemyötätunto ei kuitenkaan tarkoita itsesääliä, tai kaikille mielihaluille periksi antamista esimerkiksi niin, että eläisi jäätelöllä ja suklaalla koko päivän.

laihdutus tavoite

Maikki kehottaa pohtimaan, onko itsensä ruoskimisesta mitään hyötyä. Jos askelmittarin luku jää 500 askeleeseen tai lounas tulee korvattua Omar-munkilla, voisiko itsensä sättimisen sijaan keskittyä miettimään, kuinka jatkossa voisi tasoittaa polkua kohti parempia valintoja?

Oleellista olisi miettiä, mitkä tekijät johtivat ei-toivottuun menettelytapaan, ottaa opiksi ja suunnata sitten katse tulevaan. Menneestä tapahtumasta stressaaminen ja sen märehtiminen vievät resursseja toimia jatkossa paremmin.

Itsemyötätunnosta on suuri hyöty monilla eri elämän osa-alueilla, sillä itsekriittisiin verrattuna itsemyötätuntoiset tuntevat itsensä kyvykkäämmiksi ja suoriutuvat paremmin paineen alla.

Lisäksi he ovat sitkeämpiä ja palautuvat nopeammin takaiskuista, ovat vähemmän masentuneita tai ahdistuneita, ja yleisesti ottaen tyytyväisempiä elämäänsä. Itsemyötätuntoiset ihmiset uskaltavat ottaa enemmän riskejä, eivätkä pelkää epäonnistumisia niin paljon, sillä heidän maailmansa ei kaadu kovin helposti. He myös oppivat, kasvavat ja kehittyvät tehokkaammin.

Voit kehittää itsemyötätuntoasi yksinkertaisella harjoituksella. Kirjoita ylös:

  1. Mitä sanot läheisellesi, kun hänellä menee jokin asia pieleen tai hänen on paha olla?
  2. Mitä sanot itsellesi (pääsi sisällä), kun sinulla menee jokin asia pieleen tai sinun on paha olla?
  3. Onko näillä suhtautumistavoilla eroa? Mitä?
  4. Mitä luulet siitä seuraavan, jos puhuttelisitkin itseäsi edes hieman samoin kuin läheisiäsi ikävissä tilanteissa?

Tiedostaminen on Maikin mukaan ensimmäinen askel itsemyötätunnon opettelussa. Vaikka tämä ohje kuulostaisi hörhöilyltä, kiinnitä huomiota, miten puhut itsellesi päivän aikana.

Pienikin myötätunnon ele on iso harppaus oikeaan suuntaan. Itseään kunnioittavasti kohtelevat ovat myös terveempiä ja menestyneempiä, eli myötätunnon avulla saadaan niitä kauan kaivattuja tuloksia aikaan – ruoskinnalla ja kurittamisella taas ei, varsinkaan pitkällä aikavälillä.

Nämä kirjoitukset saattavat kiinnostaa sinua:

Reseptit

Proteiinipitoinen avokadopasta

Pidätkö avokadopastasta? Perinteiseen avokadopastaan tulee pastaa, avokadoa ja juustoa. Maukas avokadopasta täydentyy kasvis- ja proteiinipitoisemmaksi, kun käytät pastana sekä papupastaa että kesäkurpitsasuikaleita. Nappaa alta testiin

Terveellinen omenapaistos valmistuu melko pienellä rasvamäärällä.
Reseptit

Terveellinen omenapaistos

Löytyykö pihapuusto vielä omenoita? Hyödynnä ne omenapaistokseen! Omenapaistos on klassikko, jonka voi tehdä myös terveellisesti. Tämä versio sopii hyvin vaikka iltapalaksikin. Uunin lisäksi tämän voi

Pakaratreeni kotona
Kotitreenivinkit

Pakaratreeni kotona: 5 vinkkiä treeniin

Tuleeko sinun tehtyä säännöllisesti pakaratreeni? Jos ei vielä, niin nyt on hyvä hetki aloittaa! Vahvat – ja siten pyöreät – pakarat eivät ole vain ulkonäköjuttu,

Hienoa!

Jätä sähköpostisi, paina nappia ja lähetän -40 % kupongin sinulle

Liittymällä uutiskirjeemme tilaajaksi, saat ensimmäisen ostoksesi edullisemmin

Uutiskirjeen tilaamalla sallit maikkimarjaniemi.fi:n lähettää sinulle viestejä ja vahvistat lukeneesi ja hyväksyvän tietosuojaselosteen.

40 % ALE (1)

Haluatko 40 % alennuksen ensimmäiseen ostokseesi?

Kiitos!

Tarkista sähköpostisi ja löydät alekoodin sieltä.

Jos viestiä ei jostain syystä löydy, tarkista myös roskapostisi. Jos alekoodia ei näy 15 minuutin kuluessa, laita viestiä chatissa!