Neljän viikon treeniohjelmassa jatketaan koko keskikropan vahvistamista.
Ensimmäisen osan treenien jälkeen keskikropan lihakset ja hallinta ovat vahvistuneet, ja nyt kehitystä jatketaan uudenlaisella haasteella. Ohjelma jatkaa siitä, mihin ensimmäinen osa päättyi.
Treeniliikkeet ovat dynaamisempia ja kokonaisvaltaisempia, ja mukaan on otettu kotoa löytyviä välineitä tuomaan lisävastusta. Näin saadaan aikaan nousujohteista treeniä ja keskikroppa saadaan huippukuntoon!
99.00€
Treenejä on kolme kertaa viikossa ja ne kestävät noin 15 minuuttia kerrallaan. Treenit ovat ohjattuja, joten sinun tarvitsee vain seurata videolta perässä.
Treenit on ohjelmoitu niin, että haaste kasvaa nousujohteisesti jolloin kehitystä varmasti tulee. On myös helppoa motivoitua treenaamisesta, kun voi seurata valmista treenisuunnitelmaa eikä tarvitse itse tietää mitä pitäisi tehdä.
Jos keskivartalon lihaksia haluaa vahvistaa, niitä tulisi treenata monipuolisesti ja nousujohteisesti.
Samoihin treeniliikkeisiin jumittuminen on liian yksipuolista treeniä lihaksille, jolloin kehityskin tyssää kun keho tottuu samaan, toistuvaan liikkeeseen eikä tuloksia tulee enää yhtä hyvää tahtia.
Hermostomme voi muistaa tehdyn treeniohjelman jopa parisen vuotta, minkä takia uusia ärsykkeitä on hyvä hakea säännöllisin väliajoin.
Näissä jatkotreeneissä on valittu sopivasti haastavampia liikeversioita kuin ensimmäisessä osassa. Treeneissä tehdään myös aivan uusia liikkeitä ja lisävastuksen käyttäminen takaa riittävän haasteen lihaksille.
Tule mukaan jatkamaan kehitystä Keskikroppa kuntoon 2 -ohjelmassa!
Asiakaspalaute
Jatkoin Keskikroppa kuntoon -ohjelman jälkeen tähän kakkososaan. Olen ruumiinrakenteeltani hoikka, mutta kolmen raskauden jälkeen keskivartaloon on jäänyt useampi liikakilo.
Kehonkoostumusmittausten tulos oli armoton, alipainoinen, ei lihasmassaa ja keskivartalossa liikaa rasvaa. Siitä kimmokkeena otin ensimmäisen kurssin, kun tämän hetken elämäntilanteessa ei ole mahdollisuus lähteä ja sitoutua kodin ulkopuoliseen treenaamiseen.
Kahden kurssin jälkeen on keskivartalo selvästi kaventunut, kiloja lähtenyt 2,5. Tämä on minut todella yllättänyt, sillä yhdenkään treenin jälkeen vatsalihakset tai mikään muukaan ei ole ollut kipeänä.
En osaa sanoa onko kilot lähtenyt tasaisesti kahden kurssin aikana vai ensimmäisen kurssin aikana enemmät sillä en ole käynyt ahkeraan puntarilla.
Minulle on ollut vaikeaa vatsarutistukset, enkä vieläkään pysty tekemään suoria vatsalihasliikkeitä.
Suosittelen lämpimästi tätä myös muille. Niin helppo kun on vain 15 min/3 krt vkossa ja hyvät, selkeät liikkeet jotka ohjataan hyvin ja kannustaen. Kunhan saan keskivartalon kuntoon, aloitan lihasmassan kasvattamisen 🙂
– Minna
Aloitin korona-ajan jälkeisestä elämästä eli muutamaan vuoteen ei ollut tullut harrastettua pahemmin muuta kuin kävelyä.
Huomaan näin 8 viikon jälkeen, että keskikroppa on vahvempi ja osaan myös hengittää treenatessa!
Hengitystekniikka oli aluksi vaikeaa. Yllätyin juuri siitä hengittelystä, kuinka tärkeä osa se on.
Suosittelen tätä 8 viikon settiä ehdottomasti, varsinkin 4 viikon jatko-osa oli huippu! Kiitos!
– Jonna
Vastauksia yleisiin kysymyksiin
Kyllä voit! Voit maksaa Smartum, Edenred, Epassi ja Tyky-seteleiden avulla.
Kirjoihin ja e-kirjoihin etusetelit eivät käy maksuvälineeksi.
Voit maksaa tilauksen osissa valitsemalla laskutuspalveluista: Alisa Lasku, Alisa Yrityslasku, OP Lasku. Halutessasi voit jakaa laskun pienempiin osiin.
Voit maksaa tilauksen 30 päivän päästä, kun valitset maksutavaksi Jousto-palvelun tai laskun. Laskun maksupäivä riippuu palvelusta.
Maksut välittää suomalainen Visma Pay.
Meille käyvät verkkopankit ja maksukortit sekä lompakkopalvelut: MobilePay, Pivo, Siirto ja Masterpass.
Voit maksaa myös liikuntaeduilla: Smartum, Edenred, ePassi ja Tyky-setelit. Voit maksaa sähköisillä tai paperisilla eduilla.
Kurssimateriaalit ovat lähtökohtaisesti aina sähköisessä muodossa videoina, tekstinä ja pdf-tiedostoina
Saat tunnukset meidän kurssialustallemme, josta löydät kaikki materiaalit.
Tunnukset luodaan kassalla oston yhteydessä.
Kyllä! Sinulla on 14 päivän tyytyväisyystakuu. Voit sinä aikana kokeilla kurssia ja katsoa sopiiko se sinulle.
Jos et pidä siitä niin voit pyytää rahasi takaisin tänä aikana ja palautamme ne täysimääräisenä.
Liikuntaetuja emme voi hyvittää rahaksi, koska laki estää niiden vaihtamisen rahaksi. Voimme vaihtaa tilaamasi kurssin toiseen.
Palauttaminen on helppoa.
Lähetät meille sähköpostia, soitat tai otat yhteyttä chatin kautta ja kerrot haluavasi palauttaa tilaamasi kurssin.
Sitten palautamme rahasi. Palautukset tapahtuvat turvallisesti maksunvälittäjämme Visma Pay:n kautta.
Neljän viikon treeniohjelmassa jatketaan koko keskikropan vahvistamista.
Ensimmäisen osan treenien jälkeen keskikropan lihakset ja hallinta ovat vahvistuneet, ja nyt kehitystä jatketaan uudenlaisella haasteella. Ohjelma jatkaa siitä, mihin ensimmäinen osa päättyi.
Treeniliikkeet ovat dynaamisempia ja kokonaisvaltaisempia, ja mukaan on otettu kotoa löytyviä välineitä tuomaan lisävastusta. Näin saadaan aikaan nousujohteista treeniä ja keskikroppa saadaan huippukuntoon!
99.00€