Polta rasvaa kotikuntosalilla Osa 2

Polta rasvaa kotikuntosalilla -jatkotreenit: täysin uusi 10 viikon treeniohjelma, jonka avulla treenaat tehokkaasti kotona vastuskuminauhojen avulla.

Treeniohjelmaa seuraamalla poltat rasvaa tuloksekkaasti ja muokkaat kehoa kiinteämmäksi.

Vaihtamalla treeniohjelmaa säännöllisesti varmistat, että lihakset eivät totu samoihin liikkeisiin ja kehosi jatkaa rasvan polttamista.

99.00

Saat kaiken tämän jatkotreeneissä:

4 koko kropan treeniohjelmaa

Treeniohjeet saat tuttuun tapaan: liikkeistä on videot ja kirjalliset ohjeet. Treenit etenevät kahdessa vaiheessa, joissa molemmissa vaihtelet kahden treeniohjelman välillä. Koko ohjelma kestää 8–10 viikkoa.

Uusi lämmittely + jäähdyttely

Saat uuden, kehoa herättelevää lämmittelyvideon, sekä uuden jäähdyttelyvideon, johon treeni kannattaa päättää.

Tällaisia tuloksia saat, kun treenaat tällä ohjelmalla:

Tällaisia treenejä ohjelmaan sisältyy

Saat kaikista treeneistä sekä liikevideot että kirjalliset ohjeet. Treenejä ei jumpata videon tahdissa, vaan omatoimisesti ohjeiden mukaan. Näin saat kaikessa rauhassa säätää itsellesi sopivat vastukset kuhunkin liikkeeseen ja tehdä niin pitkän sarjan kuin jaksat.

Kaksi treenivaihetta, neljä koko kehon treeniä

Kummassakin vaiheessa vuorotellaan toisiaan täydentäviä koko kehon treenejä. Näin saat sopivasti vaihtelua, mutta kuitenkin tarpeeksi toistoja samoille liikkeille. Näin saat tuloksia treenaamalla 2-3 kertaa viikossa.

Treenaa omaan tahtiin

Liikkeiden järjestys on suunniteltu siten, että kuminauhoja ei tarvitse jatkuvasti irrotella tai säätää seuraavaa liikettä varten. Vuoroparit tehdään samalta kuminauhojen kiinnityskorkeudelta. Näin treeni kulkee jouhevasti ja voit keskittyä olennaiseen.

Vaihe 3

Kolmannessa treenivaiheessa herkutellaan volyymillä! Sarjat ovat pitkiä, sillä toistoja pyritään tekemään 12–15 ja monissa liikkeissä on vielä mukana neljäsosatoistot kokonaisten välissä.

Pitkät sarjat hapottavat, hengästyttävät ja aiheuttavat lihaksissa väsymystä, mikä kaikki edistää tehokkaasti rasvanpolttoa. Kehität samalla lihaskestävyyttä.

Vaihe 4

Neljännessä treenivaiheessa sarjoja lyhennetään 8–10 toistoon, mikä mahdollistaa kuorman nostamisen aiempaan verrattuna. Tällainen aaltoileva treeni-intensiteetti, jossa sarjojen pituus vaihtelee selvästi treenivaiheesta toiseen, kehittää tehokkaasti ja ehkäisee ylikuormittumista.

Kun käytät isoja kuormia lyhyissä sarjoissa, valjastat käyttöön lihasten nopeampia lihassoluja kuin mitä pitkissä sarjoissa pystyt käyttämään. Siten saat kehitettyä lihaksia monipuolisesti niin voimantuoton kuin lihaskestävyyden näkökulmasta.

Jatka nousujohteista treeniä, tehosta rasvanpolttoa ja treenaa kroppa kiinteäksi.

Maksa helposti

Liikuntaetu, lasku, osamaksu, verkkopankki, lompakkopalvelut ja mobiilimaksu!

Riskittömät tilaukset

Saat AINA 100%
tyytyväisyystakuun 14 päiväksi
kaikille tilauksille!

Vastauksia yleisiin kysymyksiin

Usein kysytyt kysymykset

Maksaminen

Kyllä voit! Voit maksaa Smartum, Edenred, Epassi ja Tyky-seteleiden avulla.

Kirjoihin ja e-kirjoihin etusetelit eivät käy maksuvälineeksi.

Voit maksaa tilauksen osissa valitsemalla laskutuspalveluista: Alisa Lasku, Alisa Yrityslasku, OP Lasku. Halutessasi voit jakaa laskun pienempiin osiin.

Voit maksaa tilauksen 30 päivän päästä, kun valitset maksutavaksi Jousto-palvelun tai laskun. Laskun maksupäivä riippuu palvelusta.

Maksut välittää suomalainen Visma Pay.

Meille käyvät verkkopankit ja maksukortit sekä lompakkopalvelut: MobilePay, Pivo, Siirto ja Masterpass.

Voit maksaa myös liikuntaeduilla: Smartum, Edenred, ePassi ja Tyky-setelit. Voit maksaa sähköisillä tai paperisilla eduilla.

Kurssimateriaali

Kurssimateriaalit ovat lähtökohtaisesti aina sähköisessä muodossa videoina, tekstinä ja pdf-tiedostoina

Saat tunnukset meidän kurssialustallemme, josta löydät kaikki materiaalit.

Tunnukset luodaan kassalla oston yhteydessä.

Takuu

Kyllä! Sinulla on 14 päivän tyytyväisyystakuu. Voit sinä aikana kokeilla kurssia ja katsoa sopiiko se sinulle.

Jos et pidä siitä niin voit pyytää rahasi takaisin tänä aikana ja palautamme ne täysimääräisenä.

Liikuntaetuja emme voi hyvittää rahaksi, koska laki estää niiden vaihtamisen rahaksi. Voimme vaihtaa tilaamasi kurssin toiseen.

Palauttaminen on helppoa. 

Lähetät meille sähköpostia, soitat tai otat yhteyttä chatin kautta ja kerrot haluavasi palauttaa tilaamasi kurssin. 

Sitten palautamme rahasi. Palautukset tapahtuvat turvallisesti maksunvälittäjämme Visma Pay:n kautta.

Polta rasvaa kotikuntosalilla Osa 2

Polta rasvaa kotikuntosalilla -jatkotreenit: täysin uusi 10 viikon treeniohjelma, jonka avulla treenaat tehokkaasti kotona vastuskuminauhojen avulla.

Treeniohjelmaa seuraamalla poltat rasvaa tuloksekkaasti ja muokkaat kehoa kiinteämmäksi.

Vaihtamalla treeniohjelmaa säännöllisesti varmistat, että lihakset eivät totu samoihin liikkeisiin ja kehosi jatkaa rasvan polttamista.

99.00

Asiakkaat ovat tilanneet myös näitä tuotteita:

1
    1
    Ostoskori
    Kiinteä core Osa 2
    1 X 99.00 = 99.00